Tervetuloa toukokuu ja uusi viikko
- Vuorsola & Co
- 2.5.2021
- 1 min käytetty lukemiseen
Mennyt kuukaisi jää mieleen erikoisine muutoksineen ja hauskoista kohtaamisista. Jos jotain hyvää tuosta take away myynnistä jäi käteen, niin minä pääsin tutustumaan teihin entistä paremmin. Lähes päivittäin saatiin parantaa maailmaa ja vitsaillakin. Osasta on tullut jo melkein "työkavereita" humoristisesti. Melkein jo ikävä niitä hetkiä, kun taas oma aika menee enemmänkin keittiön puolella.
Minusta on myös ihana kuulla miten moni vitsailee lounashetken olevan se päivän paras hetki. Se lämmittää mieltä, vaikka tiedämme sen olevan korkeintaan puoliksi totta. Jälleen kerran täytyy sanoa, että on meillä täällä Ulvilassa vaan huikea yhteisö, kiitos siitä kuuluu teille ihan jokaiselle. Parasta tässä tekemisessä on se, että jokainen voi tulla omana itsenään Unelmaan, mekin olemme sitä ihan kaikessa, huonosta huumorista alkaen.

Nyt on kuitenkin aika potkaista uusi viikko käyntiin ja sen myötä lounaslista. Listalla on taas otettu huomioon myös toiveita. Joten toivokaa ihmeessä jatkossakin, teille me täällä kokkaamme. Muistuttelen myös, että edelleen saat siis ruokaa myös mukaan.
Valitettavasti ennakkotilaus sivuillamme on tänään ollut poissa käytöstä teknisen vian vuoksi, tarkkailen tilannetta ja lisään ennakkotilausmahdollisuuden heti, kun saan sen toimimaan. Voit tilata ennakkoon soittamalla niin halutessasi. 010 2007971
Tässä vielä savujuusto Unelma. Moni kysy mitä hampurilasemme sisältää.
120g Satalihan jauhettua naudanlihaa
Leipomo Pekan Parhaat meille tekemän sämpylän, meillä pikkelöityä punasipulia, salaattia, tomaattia, paikallisesta Annabellesta valmistettuja yrttilohkoperunoita ja meillä valmistetut kastikkeet. Lounastarjouksena päivittäin vaihtuva burger-annos 10,00 € (norm 14,90-15,90 €). Lounasannoksiin kuuluu pieni alkusalaatti ja jälkiruoka, dippi perunoille + 1,00€
HUOM!
Tarjoilemme äitienpäivänä äitienpäivälounaan.
Kattaukset klo 12 :00 ja klo 14:00
Lisään lisätiedot ja menun sivuille ensitilassa.
Ihanaa alkavaa työviikkoa ja tervetuloa Unelmaan
Marika ja muut Unelmoijat

Comments